Uusi isännöintiyritys saman katon alle!

Kodinsilta syntyi juuri sopivaan aikaan!

”En tiedä, voisiko uuden isännöintiyrityksen perustamiselle olla parempaa ajankohtaa kuin juuri tämä vuosi, toteaa uuden Kodinsilta Oy:n isännöitsijä Maaret Siira. Olemme varmasti monessa asiassa vedenjakajalla juuri nyt. Mietitään vaikkapa tuoreita isännöintialan kartellisyytteitä tai menossa olevaa energiakriisiä tai sijoittamistoimintaa, joka tässä maailmantilanteessa suuntautuu kiinteään omaisuuteen. Isännöinnillä on kaikessa tässä merkittävä rooli. Siksi uskon, että osuuskuntataustaisella ja avoimesti joka suuntaan toimivalla Kodinsilta -isännöinnillä on kysyntää. Itseasiassa siitä on saatu jo esimakua muutaman toimintaviikon aikana, jatkaa Siira.

Nyt kun isojen isännöintiyhtiöiden hintakartellit paljastuivat Suomessa, ovat taloyhtiötkin tarkempia siinä, mihin isännöinnin maksut perustuvat ja kuinka hankinnat kilpailutetaan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto arvioi isännöintialan kartellihyödyn olleen 2014-2017 jopa 22 miljoonaa euroa eli kyse on isoista summista 6 ison isännöintiyrityksen osalta. Heille sekä isännöinnin edunvalvontajärjestölle langetettiin lopulta yhteensä n. 5 miljoonan korvausvaade parisen viikkoa sitten. Tähän liittyvä julkisuus on selvästi herätellyt myös taloyhtiöiden hallituksia Joensuunkin seudulla.

Taloyhtiöissä toiveena yllätyksettömyys
-Tavoitteena meillä on tuottaa paikallisille taloyhtiöille tehokasta isännöintiä kohtuulliseen ja yllätyksettömään hintaan. Alallahan on käytäntö, että lähtöhinta on edullinen, mutta jokainen toimenpide maksaa aina erikseen ”, Siira summaa.
Taloyhtiöiden toiminnassa yllätyksettömyys on muutoinkin toivottavaa. Kun monikin on osaketta ostaessaan suunnitellut taloutensa tiettyihin raameihin, niin yllätyksenä tuleva kosteusvaurio tai muu pikainen maksuerä, voi sekoittaa omistajien taloutta. Ennakoinnin parantamiseksi Kodinsilta haluaa tarjota hallinnollisen isännöitsijän lisäksi myös oman teknisen isännöitsijän taloyhtiön käyttöön. Hänen tehtävänsä on tarkkailla talotekniikkaa, valvoa kiinteistöhuollon laatua, laskea korjausten kustannusvaihtoehtoja ja tähytä tulevaisuuteen.

Oma energiantuotanto avuksi kerrostaloihin
Vuosi 2023 vuosi tuo tullessaan hienon mahdollisuuden taloyhtiöille. Nimittäin nyt taloyhtiön osakkaat voivat perustaa energiayhteisön, joka voi hankkia yhteisen talon katolle aurinkopaneelit. Aiemmin sähköä ei ole voinut hyödyntää henkilökohtaiseen kulutukseen, mutta vuoden alusta alkaen se on mahdollista. Tämä tekee investoinnista huomattavasti kannattavamman, varsinkin näillä sähkönhinnoilla. Teknisesti tämä onnistuu Fingridin kehittämän DataHubin ansiosta, jota kaikki sähkön vähittäismarkkinoijat voivat nyt vuoden alusta alkaen käyttää. Tekninen isännöitsijämme, rakennusinsinööri Anu Louhelainen (osuuskunnan toimitusjohtaja) on erikoistunut vaihtoehtoisiin energiaratkaisuihin ja pystymme tarjoamaan tässä asiantuntemusta taloyhtiöille.

Emona osuuskunta – arvona paikallisuus
Ihmisillä on selkeästi kaipuuta pieneen ja paikalliseen palveluun ja myös yhteisöllisempään toimintaan taloyhtiöissä. Tuollekin suunnalle meillä on suuria haaveita, mutta lähdemme liikkeelle selkeillä peruspalveluilla. Mutta jo tässä vaiheessa on käynyt selväksi, että ihmiset kaipaavat monikanavaista yhteydenpitoa – sähköiset lomakkeet on oltava, mutta vielä tärkeämpää on, että tähän Siltakadulle voi toimistoaikaan tulla hoitamaan isännöintiin liittyviä asioita ihan perinteiselläkin tavalla. Toimimme samoissa tiloissa Kiinteistönvälitys Ahvalo Oy:n kanssa, mikä tuo myöskin synergiaetuja. Molemmilla on lisäksi sama emoyhtiö: pohjoiskarjalaisten yksityishenkilöiden muodostama Pyhäselän Oma Osuuskunta. Toisin kun kansainvälistyneissä isännöintiyhtiöissä, tässä suora verohyöty jää omaan maakuntaan ja kerrannaisvaikutus on vielä suurempi, kun yhtiöiden arvoihin kuuluu paikallisen pienyrittäjyyden tukeminen aina kun se on mahdollista.

Isännöintitoimistolla ostohousut jalassa
Olemme avoimesti kertoneet, että olemme kiinnostuneita myös sijoittamaan paikallisiin, tehokkaisiin isännöintitoimistoihin. Meillä on pitkän tähtäimen strategia paikalliselle isännöintikonseptille, joten kyllä tässä ollaan ostohousut jalassa, naurahtaa Maaret Siira Kodinsilta Oy:stä.